Samaa lorua huudellaan tuon tuostakin kuin uskonnollista mantraa. Siinä ajassa jossa länsimetro on madellut suunnittelupöydältä valmiiksi joukkoliikennevälineeksi on Kiinassa - parhaana esimerkkinä juuri Peking - valmista metrolinjaa rakennettu valmiiksi ja ehditty jo purkaakin nopeampaan tahtiin kuin hidas härmäläinen ehtii asemien nimiä tavata. Uraohjukset huokailevat kateuden vallassa: "miksei meillä Suomessakin...".
Sotia seuranneina vuosikymmeninä meillä rakennettiin yksissä tuumin kuhinalla pohjoista hyvinvointivaltioa. Hangoittelijoille Kekkonen lähetti myllykirjeitä perään ja kansa taputteli tyytyväisinä käsiä yhteen: "hyvä hyvä". Kun valmista ei tahtonutkaan tulla, ja Kekkonenkin otti ja meni kuolemaan, siirryttiin loputtoman kasvun kasarilta 1990-luvun lamavuosiin. Viimeistään tällöin yhteinen projektimme oli tullut tiensä päähän, ja kamppailu lamanjälkeisen Suomen suunnasta laajeni kabineteista kaduille ja kaikille politiikan osa-alueille. Yhtäällä markkinafundamentalistit ja uus(vasemmistolaiset) ottivat yhteen talouden tulevaisuuden suunnasta. Toisaalla kansakunta polarisoitui entistä selvemmin konservatiiveihin ja liberaaleihin arvokysymyksissä. Kansakunnan kääntyminen itseään vastaan on tiivistynyt hyvin suomalaisessa 2000-luvun maahanmuuttokeskustelussa, jossa kantoja suuntaan jos toiseenkin ollaan perusteltu niin taloudellisista kuin yhteiskunnallisistakin näkökulmista.
Toisella pallonpuoliskolla monet kiinalaiset valmistuvat jo kaikin keinoin enteilemäänsä talouskuplan puhkeamiseen, ja maa on täynnä taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, jollaisia meillä Suomessa ei osata kuvitellakaan. Silti kiinalaisia ohjaa tänäkin päivänä vahva kansallinen missio lunastaa monien eksperttien ennuste siitä, että 2000-luku kuuluu Kiinalle. Maata ohjaa yksinvaltainen ja kaikkivoipa Kommunistinen puolue, joka kertoo Kekkostakin tiukkasanaisemmin miten edetään. Niskoittelijat hiljennetään joko porkkanalla tai kepillä. Kiinassa on tekemisen meininkiä, ja valmista jälkeä tulee päätähuimaavaa tahtia. Niin taloudellisesti kuin poliittisestikin Kiina on jo ensiluokkaisen tärkeä maailmanpoliittinen toimija.
Toisella pallonpuoliskolla monet kiinalaiset valmistuvat jo kaikin keinoin enteilemäänsä talouskuplan puhkeamiseen, ja maa on täynnä taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, jollaisia meillä Suomessa ei osata kuvitellakaan. Silti kiinalaisia ohjaa tänäkin päivänä vahva kansallinen missio lunastaa monien eksperttien ennuste siitä, että 2000-luku kuuluu Kiinalle. Maata ohjaa yksinvaltainen ja kaikkivoipa Kommunistinen puolue, joka kertoo Kekkostakin tiukkasanaisemmin miten edetään. Niskoittelijat hiljennetään joko porkkanalla tai kepillä. Kiinassa on tekemisen meininkiä, ja valmista jälkeä tulee päätähuimaavaa tahtia. Niin taloudellisesti kuin poliittisestikin Kiina on jo ensiluokkaisen tärkeä maailmanpoliittinen toimija.
Taloudellisin indikaattoreihin kehitystä mittaavat näkevät tilanteen ennenkaikkea koko läntistä liberaalidemokraattista ajattelua koskevana systeemitason ongelmana. Päätökset vievät aikaa, koska kansan mielipidettä on kuultava. Ratkaisu löytyy Kiinasta; teknokraatit ja markkinamiehet tietävät kyllä mikä massoille on parasta. Myönnettäköön: kun minä aloitin Kiinan tutkimuksen opiskelun, olin minäkin Kiinan nousun sokaisema. Näennäisesti Kommunistinen puolue on laittanut luun kurkkuun epäilijöille: "katsokaa nyt noita kasvulukuja!" Mutta kolikon kääntöpuoli unohtuu usein. Kun päätöksissä unohtuu ihmisen ääni, voivat seuraukset olla katastrofaalisia. Uunituoreet kerrostalot kaatuvat ja luotijunat törmäilevät. Kyse ei ole sattumasta tai huonosta onnesta. Kyse on kroonisista kasvukivuista. Kiina on kuin kasvuikäinen lapsi, jonka aivot eivät ole vielä ehtineet mukautua siihen mitä ruumis kykenee tekemään.
Osoittautui edellä mainittu nk. Pekingin konsensus pitkällä aikavälillä menestystarinaksi tai ei - uudistustaivalta on käyty Kiinassa vasta kolme vuosikymmentä, joten vielä on aivan liian aikaista sanoa mitään - ei Kiinan (ainakin näennäinen!) nousukiito kerro automaattisesti mitään oman järjestelmämme tilasta tai sen tulevaisuudesta. Aivan kuten Kiinan johto torppaa länsimaisen demokratiakäsityksen, tulee meidän soveltaa samaa oppia ihaillessamme Kiinan menoa. Se,mikä toimii Kiinassa ei automaattisesti toimi muualla. Ja vaikka toimisikin, olisiko ihmisoikeuksien polkeminen ja muut lieveilmiöt todellakin se hinta, jonka haluaisimme maksaa kehityksestä?
Demokratia ei ole - eikä saa olla - este sille, että pysymme poliittisesti tai taloudellisesti maailman menossa mukana. Este on se, ettemme näe metsää puilta. Demokratia mahdollistaa köydenvedon ja ammattiloukkaantumisen jok´ikisestä pikkuasiasta. Lyhyttähtäimisen omaan napaan tuijottelun sijaan olisikin syytä miettiä, millaisia vaikutuksia sillä on Suomen ja Euroopan tulevaisuudelle. Olisiko meidän sittenkin syytä suunnata energiamme siihen, että pyrkisimme tosissamme löytämään konsensuksen eriävien näkemysten välillä, emmekä haraisi loppuun asti kaikessa vastaan? Vain tällä tavoin kykenevämme olemaan dynaaminen ja menestyvä kansakunta. Vain osana demokraattista ja konsensushakuista Eurooppaa voimme vastata muiden maailman suurten tekijöiden heittämään haasteeseen. Muutoin jäämme passiivisen sivustaseuraajan rooliin, jonka mahdollisuus vaikuttaa itse omaan tulevaisuuteensa pienenee päivä päivältä.
Osoittautui edellä mainittu nk. Pekingin konsensus pitkällä aikavälillä menestystarinaksi tai ei - uudistustaivalta on käyty Kiinassa vasta kolme vuosikymmentä, joten vielä on aivan liian aikaista sanoa mitään - ei Kiinan (ainakin näennäinen!) nousukiito kerro automaattisesti mitään oman järjestelmämme tilasta tai sen tulevaisuudesta. Aivan kuten Kiinan johto torppaa länsimaisen demokratiakäsityksen, tulee meidän soveltaa samaa oppia ihaillessamme Kiinan menoa. Se,mikä toimii Kiinassa ei automaattisesti toimi muualla. Ja vaikka toimisikin, olisiko ihmisoikeuksien polkeminen ja muut lieveilmiöt todellakin se hinta, jonka haluaisimme maksaa kehityksestä?
Demokratia ei ole - eikä saa olla - este sille, että pysymme poliittisesti tai taloudellisesti maailman menossa mukana. Este on se, ettemme näe metsää puilta. Demokratia mahdollistaa köydenvedon ja ammattiloukkaantumisen jok´ikisestä pikkuasiasta. Lyhyttähtäimisen omaan napaan tuijottelun sijaan olisikin syytä miettiä, millaisia vaikutuksia sillä on Suomen ja Euroopan tulevaisuudelle. Olisiko meidän sittenkin syytä suunnata energiamme siihen, että pyrkisimme tosissamme löytämään konsensuksen eriävien näkemysten välillä, emmekä haraisi loppuun asti kaikessa vastaan? Vain tällä tavoin kykenevämme olemaan dynaaminen ja menestyvä kansakunta. Vain osana demokraattista ja konsensushakuista Eurooppaa voimme vastata muiden maailman suurten tekijöiden heittämään haasteeseen. Muutoin jäämme passiivisen sivustaseuraajan rooliin, jonka mahdollisuus vaikuttaa itse omaan tulevaisuuteensa pienenee päivä päivältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti