perjantai 11. tammikuuta 2013

Blogirevisionismia!

Blogini on muokkautunut kuin huomaamatta jonkinlaiseksi mietinnöksi henkilökohtaisesta elämästäni ja asioista, jotka tapahtuvat välittömässä elinympäristössäni. Rajoittuneesta lukijakunnasta huolimatta minusta on alkanut tuntua, että olen pelkästään oman Kiina-elämäni tietotoimisto, joka kertoo ympärilläni tapahtuvista asioista vailla omaa näkemystä:

"jaha, pitänee tiedottaa lukijoita siitä, mitä Kiinassa on tapahtunut tällä viikolla".



Koulussa ja Kiinassa viettämieni vuosien jälkeen koen kuitenkin, että on aika kypsä näkökentän laajentamiseen. Tiedän, että minulla olisi myös jonkin verran sanottavaa normatiivisesti asioiden tilasta (ts. sen sijaan, että ihmettelen miten asiat ovat, kerron miten niiden tulisi minusta olla). Jäyhän suomalaiskulttuurin kasvattina minun on kenties ollut vaikea myöntää sitä, että veikeä tarinoiden satuseppoilu tai asioiden hiljainen kiroaminen ei oikeasti muuta yhtään mitään. Eräs yöllinen keskustelu muistutti minua siitä, että asioille pitää yrittää tehdä jotain, vaikka vastassa olisikin tuulimyllyjen armada.

Siksi onkin aika antaa blogilleni vähän uutta näkemystä, ja lisätä henkilökohtaisten hyvän mielen turinoiden ohelle hivenen syvempää analyysiä maailman tilasta ja siitä, miten asioiden tulisi minusta olla. Jatkossa koitankin ajoittain kirjoitella entistä kantaaottavammin minua kiinnostavista ja laajemmin koko yhteiskuntaan liittyvistä aiheista. Kiina tulee siis pysymään edelleen mukana kuvioissa, mutta koitan jatkossa käsitellä myös sellaisia aiheita, joiden potentiaalista, kiinnostunutta lukijakuntaa en kykene laskemaan yhden käden sormilla. Poliittisesti (ja ainakin osittain myös akateemisesti) minua kiinnostavat esimerkiksi seuraavat aiheet:

- Euroopan yhtenäisyys ja yhtenäistyminen ulkopuolisten toimijoiden – erityisesti Kiinan – näkökulmasta.
- Kiinan heittämä haaste länsimaiselle, liberaalidemokratiaan perustuvalle kansainvälisen järjestyksen ideaalille.
- Itä-Aasian (erityisesti Kiinan, Pohjois-Korean ja Mongolian) yhteiskunnallinen ja poliittinen tilanne sekä ihmisoikeudet alueella.
- Historiapolitiikka ja historian politiinen käyttö.
- Kulttuuridiplomatian teoria ja käytäntö.
- Erilaiset poliittiset järjestelmät ja ideologiat.
- Tieteellisen ajattelun tila ja sen edistäminen.
- Uskonnot ja niiden asema yhteiskunnissa.
- Poliittinen taide sekä politiikka taiteessa.
- Suomen maahanmuuttopolitiikka sekä Schengen-alueen ("yleiseurooppalainen") viisumipolitiikka.
- Hemmetin monet muut aiheet, joista en erikseen muista/jaksa/näe tarpeelliseksi mainita.

1 kommentti:

  1. Hyvä meininki tässä sun blogissa. Kiina on kyllä vekkulin kiinnostava ja valtava kokonaisuus, jonka sisäistämiseen edes jollain tasolla menee varmasti vuosia.

    Noista aiheista kuulisin mieluusti tarinaa, joten eikun näppäimistö laulamaan!

    VastaaPoista