Keskustan valtakuntaa oppimassa

Kiina - keskustan valtakunta - on näytellyt elämmässäni äärimmäisen tärkeää roolia viimeisen ~ 9 vuoden ajan. Silkkitielle päätyminen ei kuitenkaan tainnut olla mikään itsestäänselvyys. Koko lukion ajan olin ollut siinä uskossa että (yleisen) historian lukeminen olisi se "mun juttu". Heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen hainkin sitten Tampereen yliopistoon historiaa lukemaan. Kirjoitukset olivat kuitenkin vasta päättyneet ja armeija häämötti horisontissa, joten pääsykokeisiin lukeminen jäi siihen että taistelin valtavalla tuskalla pääsykoekirjan läpi kerran. Sisäänpääsy jäi jokusen pisteen päähän. Ja hyvä niin; jos olisin päässyt sisään, tuskailisin todennäköisesti tälläkin hetkellä surkeana sitä, missäkohdin kaikki menikään vikaan kun päädyin opettamaan historiaa sitä vähääkään ymmärtämättömille ja kunnioittamattomille teineille. Kaikella kunnioituksella tietty opettajia kohtaan, mutta ei vain ole mun juttu. 

Lukion aikana olin myös alkanut jossain vaiheessa harrastaa kiinalaisia kamppailulajeja. Mua kiusattiin aika paljon yläasteella, ja siitä kai kimposi sellainen "näytän vielä kaikille" -raivo, joka onneksi sitten laantui lukion ja pelkän kamppailun harjoittelemisen tuottaman dopamiinipiikin myötä. Viimeisen puolen vuoden aikaista, kiireistä johtunutta (joista myöhempänä lisää)  reenitaukoa lukuun ottamatta on kamppailu ollut ystäväni aina näihin päiviin saakka. Mutta kamppailuhistoriastani joskus myöhemmin lisää, ehkä. Kamppailulajiharrastukseni myötä kiinnostuin myös kiinalaisista kungfu-elokuvista, ja maan kulttuuri, historia ja yhteiskunta alkoi näyttäytyä aivan uudella tavalla kiinnostavana, mystisenä ja jopa väärinymmärrettynä; mielialoja, jotka havaintojeni mukaan kaikki aloittelevat Kiinantutkijat käyvät läpi taipaleensa alkupuolella. Kesällä 2003 siirryin suorittamaan valtion sotalarppia, ja ennen palvelukseenastumispäivää kävin kirpputorilla myymässä vuosien aikana kertynyttä rojua saadakseni vähän käyttörahaa armeijan ajalle. Kirpputorilta tarttui hetken mielijohteesta tarttui mukaani myös 1970- ja 1980 -lukujen taitteessa kirjoitettu Kiinaa käsittelevä kirja. Kirjan tieto oli auttamattoman vanhentunutta ja näkökulma (näin jälkeenpäin ymmärrettynä) harvinaisen naiivi, mutta sitä lukiessa Kiina vei mun sydämen aivan täysin. Koko loppuvuoden lueskelin jokaikisenä vapaahetkenä ostamastani kirjasta (ja parista muusta joita lainailin kirjastosta lomilla) Kiinan yhteiskunnasta ja nykyhistoriasta, ja aloin ymmärtää mikä minusta tulisi isona. Jossain vaiheessa otin selvää Kiinan tutkimuksen opintomahdollisuuksista Suomessa. Muistan hihittäneeni yksin ääneen varuskuntabussissa kun tajusin että olen löytänyt juttuni ja tulisin menemään Kiinaan. Seuraavan kevään kaiken vapaa-ajan käytin pelkästään pääsykokeisiin lukemiseen. Kun muut kuuntelivat metsäleirien aikana teltassa musiikkia ja puhuivat paskaa, meikäpoika luki kynttilän valossa nykyisen Maailman kulttuurien laitoksen (senaikaisen Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksen) pääsykokeisiin. Lukutauot kuuntelin kiinalaista poppia ja rockia C-kasetilta. Armeijan jälkeen tykitin vielä pari kuukautta kirjastolla. Panostaminen kannatti, sisään päästiin. Siitä alkoi vakavissaan mun pitkä ja intohimoinen rakkaustarinani Kiinan tutkimuksen, poliittisen historian ja valtio-opin kanssa.


Nyt 9 vuotta, kymmeniä kirjoja, satoja artikkeleita ja useita Kiinanreissuja (joista aion myös kertoa joskus tarkemmin) myöhemmin Kiinan nykyhistorian ja yhteiskunnan asiantuntijaksi vievä opintotie alkaa olla päättymäisillään. Viimeisen kuusi kuukautta naputtelin tiukasti graduani, ja mahdoton kävi mahdolliseksi kun kasa epämääräisiä artikkeleita ja tutkimusmateriaalia sekä kirjahyllyllinen Kiina-tietoa filteröityi pääni sisällä Kiinan nykyhistoriaa ja politiikkaa käsitteleväksi "tutkimukseksi". Nyt olo on hivenen tyhjä. Koko sen ajan kun olen elämääni ollut jossain määrin tyytyväinen, olen määritellyt itseni pitkälti opiskelun kautta. Opiskelusta on muodostunut mulle jotain niin tärkeää, että en usko - saati toivo - sitä tyystin hylkääväni. Olen jo miettinyt useita eri vaihtoehtoja, joilla voin jatkossa tietämystäni ja osaamistani parantaa. Nyt on kuitenkin hyvä hetki pysähtyä hetkeksi hengittämään ja aloittaa elämässä seuraava kappale. Huomenna nousen jälleen kyytiin Pekingin lennolle.

Miniature Daylight

Päätin aloittaa bloginkirjoittelun, taas. Blogi on muuten kiinaksi 博客 (bókè). Jostain syystä tuo sana jäi päällimmäisenä mieleeni vaihto-opiskeluistani Kiinasta. Mutta ettehän te siitä tiedä vielä mitään, joten kelataanpa ihan alkuun. Olen aiemminkin kirjoittanut blogia. Mainitsemastani vuosina 2007-08 suoritetusta vaihtovuodesta piti tulla blogailujeni multihuipentuma. Toisin kävi, elämä otti voiton, "vaihto-opiskelu" ja blogailu vaihtui Pekingin yöhön. Nyt on kuitenkin jälleen aika tarttua näppikseen. 

Mistä sitten ajattelin oikeasti kirjoittaa? En usko että voin sitä tarkkasanaisesti määritellä. Kirjoittanen kaikesta mikä ympäristössä herättää mielenkiintoni. Voinen kuitenkin luvata, että mikäli koirat tai autot ovat lähellä sydäntäsi, on tämä blogi sinulle väärää lukemista. Mitään elämän suuria totuuksia tai idän vanhojen viisaiden miehen elämänoppeja ei tänne toki myöskään ole tarkoituksena kirjailla. Yleisesti ottaen voinen kuitenkin sanoa, että mua kiinnostaa monet ihmeelliset asiat, enkä voi ymmärtää ihmisiä joiden elämään ei mahdu haaveita, suuria tunteita ja omituisia kiinnostuksen kohteita. En kuitenkaan aio kertoa jok’ikisestä kuntosalikäynnistäni tai näkemästäni elokuvasta, vaikka munkin elämä on täynnä noita tylsiä arjen juttuja. Ne eivät kiinnosta ketään edes facebookissa, tuskin ne kiinnostavat satunnaista blogilukijaakaan.

Alkuun mietin jättäväni oman elämäni taustoituksen täysin tekemättä. Pienten pähkäilyjen jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen, että joidenkin asioiden tietäminen helpottanee aika paljon tulevien postauksien ymmärtämistä, ja siksi kerronkin vähän oleellisimpia tietoja. Mitään ansioluettelotietoja tai lapsuuden traumoja en silti ala tässä avamaan. 

Sitten asiaan!

Opiskelujeni kautta on Kaukoitä (erityisesti Kiina, mutta jossain määrin myös Kaakkois-Aasia, Japani, Koreat sekä erityisesti viimeaikoina Mongolia) tullut hyvin tutuksi ja rakkaaksi. Lisäksi valtiotieteellinen tutkimus on hyvin lähellä sydäntäni, ja toivonkin että voisin tulevaisuudessa yhdistää kaksi rakkauden kohdettani ammatiksi. Erityisesti em. aiheisiin liittyvä tutkimus- ja opetustyö kiinnostaisi, joskin pelkään että elämän realiteettien takia on ainakin alkuun tyydyttävä siihen, että noiden ohella on tehtävä jotain oikeaakin työtä.. Noudatettava orjallisesti tulosjohtamista ja oltava tuottoisa. Kiinassa olen viettänyt elämästäni jo useamman vuoden opiskellen ja työskennellen. Mun sydämelläni ei ole kai kotia, mutta luulisin että Kiina yltää lähimmäksi. Aion kuitenkin pyrkiä siihen, että saan elämässäni vielä elää ja tutustua moniin ihmeellisiin paikkoihin. Suomi on ihan kiva paikka, mutta mulla ei ole koskaan ollut sellainen tunne että se on ihan mua varten. Ulkomailla asuessa on toki Suomenkin hyviä asioita (joita ihan oikeasti on!) alkanut kyllä kovasti arvostamaan. 

Olen tällä hetkellä viittä vaille valmis filosofian maisteri. Pian olen jälleen suuntaamassa ulkomaille etsimään elämälleni tarkoitusta ja tekemään niitä asioita jotka toivottavasti muistan vielä kiikkustuolissakin. On minulla toki opiskelujeni ohella monia muitakin kiinnostuksen kohteita, mutta niistä en ala nyt erikseen kirjoittelemaan, ne tulevat varmaankin selväksi tässä tulevien postausten myötä. 

Peace out.